Museossa on mm.
- Runoilijan kirjoituskone, käyttökunnossa
- Runoilijan äidin Aleksandra Sulinin rukki, kiikkalaista mestarityötä
- Lauri Santun litografia runoilijasta. Taulun takaa on vielä juuri ja juuri luettavissa teksti: "Kaarle Sarkia kävi luonani Kulosaaressa kaksi kertaa kesäkuussa 1944. Silloin tein hänestä lyijykynäpiirroksen. Kerran hänen saavuttuaan kello 11 sanoin: "Sinäpä vaikutat pirteältä". Hän vastasi: "Onko se ihme, kun olen ottanut 2 pervitiinitablettia!". Koska olen lausujana yrittänyt tulkita runoutta, oli minulle erittäin antoisaa saada keskustella hänen kanssaan ja kuulla, miten herkästi ja kauniisti hän lausuen tulkitsi omia runojaan. Se oli ihana elämys! Vuonna 1946 keväällä tein tämän litografian em. piirroksen pohjalta. Niitä on painettu yhteensä 50 kpl ja tämä, jonka lahjoitan Sarkia-Seuralle, on niistä kolmastoista.
Ra?akylässä 13.3.1970 Lauri Santtu".
- Anja Ahon kipsiveistos "Ajattelija" vuodelta 1958.
Hopealaatassa teksti: "17.7.1960 Sarkia-Seuralle Suoma & Vilho Kyttä".
- Runoilijan koulussa tekemä paperiveitsi.
Varressa teksti: Kalle Sulin II a 14.
- Laakeriseppele, laskettu muistomerkin paljastustilaisuudessa 17.7.1960. Nauhoissa
teksti: Kaarlo Sarkia. Suuren runoilijan ja kauneuden julistajan kuolemattomalle muistolle. WSOY
- Lyijykynäpiirros Hilda Runnista, Piirtänyt Eeva Kyttä.
Tekijä lahjoittanut piirroksen Sarkia-Seuralle v.1960.
- Valokuva Kulmutilan kylästä 1900-luvun alussa.
- Valokuva Hilda Runnista ja Kalle Sulinista vuodelta 1904.
Valokuvat lahjoittivat Eeva kyttä.
Museon avaimet, tiedustelut, varaukset ja tilaukset
- Sarkia-Seura r.y., puh. (03) 513 5320
Osoite: Länsitie 5 38300 KIIKKA
- museon avain ja opastus on saatavissa myös museon naapurista Reunaselta
puh. (03) 513 5358
|